sunnuntai 30. elokuuta 2009

Gaston päivitys!

sunnuntai 30. elokuuta 2009
Olen yrittänyt teitä "säästellä" tältä vauvalöpinältä, mutta nyt saatte kunnon Gaston- päivityksen.

Eilisen päivän siis vietimme Muhoksella, Korpicoon's kissalassa ihmetellen, ihastellen ja kuvaten. Oli jotenkin todella ihmeellistä nähdä oma pienokainen livenä, koska pentua olemme vuoden odottaneet. Nyt hän oli siinä, ihka elävänä ja hyvin voivana.

Tänään Gastonilla on siis ikää 7 viikkoa ja painoa noin 1100g.

Gaston on siis laitettu rekisteriin ruskea täplikkäänä ja katsokaa tuota pulleaa, täplikästä, vauvamassua <3>


Tässä näkyy myös väritystä, joka toki muuttuu ajan saatossa täysin. Gastonista tulee mitä luultavammin hyvin pitkälti isänsä Aslakin näköinen.



Tulimme paikalle pahimpaan uniaikaan. Kovin oli väsynyttä ja uneliasta porukkaa paikalla. Gastonin alla rutussa on sisko Gini.



Onneksi näimme pienokaista myös hereillä ja toimeliaana



Lähikuvaa...



Suuri taistelijakissa tolppajaloillaan..



"Mikä tuo on?"



"Taidan puraista äitiä korvasta"



Tässä kuva äidistä Bellestä, joka oli todella hyväluontoinen linssilude :D Antoi meidän käsitellä Gastonia täysin rauhassa. Välillä toki kävi pesemässä meidän jättämiä likajälkiä pois Gastonista ;)



Tässä on sitten kuva itse isukista, Aslakista, sekä avopuolisoni kengästä, joka on kokoa 42. Aslak ei ole edes täydessä mitassaan tuossa kuvassa.

Itse yritin pitää Aslakia sylissä ja vielä näyttelyasennossa, mutta kappas kun ei riittänyt voimat!



Sitten vielä video Gastonin höpöhöpö- leikistä, jossa vastustajana oli kameran kotelon naru :D


video

maanantai 24. elokuuta 2009

Onnistunut tilaus!

maanantai 24. elokuuta 2009
Viime viikolla tilasin työkaverin kanssa Zooplussalta yhteistilauksen. En uskaltanut hirveitä määriä heti tilata, kun en ollut aikaisemmin tilannut tästä tunnetusta verkkokaupasta mitään.

Kaikki meni kuitenkin hyvin :) Pojat saivat Applawsin kanan makuisia nappuloita 2kg. Tästä osoittautui oikea menestys ja jouduin sotkemaan niitä Acanan ja Orijenin nappuloihin, että nekin tekisivät kauppansa!

Kanaboksi Almo naturea oli tarjouksessa ja sen tilasin myös. Pojat ovat olleet hiukan nihkeitä Almon suhteen, mutta tämä on tehnyt kivasti kauppansa :D

Tilasin myös paketin Cosman kanaa hyytelöä, jossa on myös munaa. Tämä ei ole mennyt vielä niin hyvin alas, mitä olisin olettanut. Eli vielä odotellaan innostusta tähän ruokaan.


Teimme melkein heti perään uuden tilauksen. Ruokaa tilasin vain Almon jellyä, enkä mitään muuta. Tästä kana-munasta meillä on aina tykätty, joten se oli varma valinta.



Kuitenkin pääasialliset tilaukset olivat kiipeilypuu sekä wc.
Meillä oli päässy telineet hiukan repsahtamaan ja myös parvekkeelle tarvitsimme lisää tähystyspaikkoja. Eli vanhat siirtyivat ulos ja tilalle olohuoneeseen tuli tällainen uusi 170cm beige teline:



Avopuoliso oli yllätykseksi kasannut kaikki, enkä edes tiennyt tilauksen saapuneen :D
Puu tuntuu erittäin vankalta ja valitsimmekin telineen, jossa on tukevan oloinen pohja:



Gastonille teimme myös ensimmäisen ostoksen: WC!
Zooplussalla olen vain huomannut näin ison wc:n (lev. 56, pit. 70, kork. 46) ja hinta oli vain 30€. Eläinkaupassa olen nähnyt lähes 1/3 pienempiä vessoja 60-70€ hintaan.

Wc oli oikein tukeva, kumisilla tassuilla varustettu laitos. Huikean iso luonnossa! Saa nähdä mihin me se mahdutetaan ;)
Nyt ei tarvitse enää huolehtia wc- asiasta, koska halusimme ehdottomasti koppimallisen, mutta meinasin jo luopua toivosta löytää tarpeeksi suuri, kunnes vihdoin onnisti!



Mitäpä sitä ei tällaisten rakkausreaktioiden vuoksi tekisikään! Mörrillä on tapana hamuta suulla meidän käsiä, eli se on hänen mielestään puhdasta rakkautta:


video

perjantai 21. elokuuta 2009

MM- tunnelmissa!

perjantai 21. elokuuta 2009
Palvelusväki on tällä viikolla ollut hyvin tiiviisti penkkiurheilun puolella, nimittäin vuotuiset MM- kisat saavat arjen pois tolailtaan!

Kuitenkin kyllä elämä täällä on hyvin MM- painotteista, vuodenajasta ja lajista piittaamatta, kuten Mici voisi todeta.

Hyvät yöunet on urheilijalle kaiken A ja O! Hyvä nukkumisasento ja keholle sopiva patja/ alusta tuovat loistavan nukkumanautinnon:


Venyttely estää lihasrevähdyksiltä ja johtaa hyviin urheilusuorituksiin:


Muista pitää lajiharjoittelu monipuolisena..



.. Mielekkäänä..



.. Sekä eri apuvälineitä käyttäen!



Ravinto on myös tärkeä osa urheilijan elämää. Se täytyy pitää monipuolisena..


.. sekä terveellisenä.



Lepopäivät ovat myös tärkeitä, jolloin lihakset saavat levätä...


Muistathan olla aina parhaimmillasi:






Tuolloin sinusta saadaan koko maailmalle EDUSTAVA kuva....



Anna tiimisi huolehtia sinusta, he ovat vain sinua varten:




"Huh huh, kyllä tämä urheilijan elämä on rankkaa", sanoisi Mici!


lauantai 15. elokuuta 2009

Kuin kalat verkossa!

lauantai 15. elokuuta 2009
Muutimme heinäkuun alussa uuteen kotiin ja tiesimme, että meitä odottaisi TAAS parvekkeen verkotus. Lupaa odoteltiin muutamia viikkoja, koska vuokranantajamme oli lomalla. Onneksi se lopulta saatiin!

Nyt olimme verkotuksessa huomattavasti viisaampia sitten viime kerran. Suunnittelimme verkotuksen kulmarautoja myöten todella tarkasti, jotta saisimme siitä kerralla hyvän. Lisäksi avopuolisoni isä tuli rakentamaan sitä hänen kaveriksi :D Näin säästyttiin ylimääräisiltä hampaiden kiristelyiltä ;)

Puut ostimme työpaikaltani, Puukeskukselta, edulliseen henkilökuntahintaan ;) Lisäksi Puukeskukselta saa myös kaikkea rautakauppa tavaraa, eli sieltä saatiin kaikki tarvikkeet.
Hintaa puille, ruuveille, kulmaraudoille, maalille ym. pikku sälälle tuli n. 100€.

Verkko on ostettu K- Raudasta ja maksoi kokonaisuudessaan 50€. Eli mielestäni suhteellisen edullisesti päästiin, kun kaikki piti ostaa.

Tässä kuva alkumetreiltä. Aloitimme juuri puiden maalauksen:


Ensimmäisen päivän jälkeen verkotus jäi hieman kesken, mutta kehikko oli jo pystyssä:



Miciä ärsytti koko eilinen päivä, kun ei ymmärtänyt lainkaan mitä parvekkeella tapahtuu. Protestoi puremalla kaikkia tavaroita! Tässä oli kohteena verkko:


Kuva "ovesta" josta voi tuulettaa esim. mattoja. Ovi on myös erittäin kätevä, jos meille syttyisi tulipalo...


Onnellinen kuluttaja:


"Rysähtääköhän tämä?"


"Ilmeisesti ei.. mitenkäs minä.. alas.. niin.. ÄITIIII!"


Tässä kuva ulkoapäin:


Mici bongasi heti ulkokissan:


Mörrillä ei ole hajuakaan mitä ympärillä on tapahtunut.. ei siis vieläkään :D

lauantai 8. elokuuta 2009

Ei järjen häivää!

lauantai 8. elokuuta 2009
Eräänä iltana oli minulla tylsää ja huomasin, että lapsillamme oli kaikkea muuta paitsi tylsää. Päätin lopulta kuvata poikien kommelluksia.

Tässä huomaatte Mörrin fanaattisuuden noita ihania keppileluja kohtaan. Siinä ei paljon järki päätä pakota kun vauhti ottaa vallan...

video

Tässä toisessa puolestaan näkyy Micin mukavuudenhalu. Jos hän olisi hiirikissa, niin luultavasti myös Karvinen jäisi toiseksi. Kivahan se on vain odotella rennosti milloin toinen tuo paistin nokan eteen ;)

video


Pientä huolta täällä on myös ollut... Micin laikkuihin ei ole juuri auttanut kiimanestolääke, joten ajattelimme jättää kalan pois kokonaan. ja tietysti sei on Micin lempi ruokaa :/
Syötämme nyt loput raksut pois ja alamme sitten etsiä uusia vaihtoehtoja ruokailuun... *huoh*.. Neverending story ;)

Ajallisesti laikut ja niiden ilmaantuminen sopisi kala- allergiaan, mutta kuitenkin taas ne laikut ovat vain paikallisia, ei kokonaisvaltaisia.
Kaikkeahan kannattaa kokeilla ja toivotaan, että syy selviää syksyn aikana.

tiistai 4. elokuuta 2009

Ikävää, yrpsistä ja pyrähdystä!

tiistai 4. elokuuta 2009
Näin ihanissa maisemissa vietimme viikonvaihteen ja ensimmäistä kertaa päälle neljään vuoteen tunsin suurta ikävää Keski-Suomeen:


Pojat olivat hoidossa Kotipesässä, eli eläinsuojeluyhdistyksellä jossa on myös paljon hoitopaikkoja kissoille sekä koirille.

Itselleni ei jäänyt kovin hyvä mieli, sillä Mörri sekosi täysin kun veimme heidät sinne. Ei ole helppoa katsoa, kun oma rakas juoksee pitkin ulkoaitauksen verkkoja ja huutaa meille täyttä kurkkua :/ Siinä oli äipällä itku herkässä.

Onneksi kotipesän väki kertoili kuulumiset kun niitä kyselin päivittäin ja Mörri sopeutui yllättävän hyvin.

Heillä oli siis suuri puuhahuone käytössä (ihan kaksistaan) jonka ikkunasta pääsi suureen ulkotarhaan. Mörri ei ollut suostunut tulemaan tarhasta pois yön ajaksi ja olivat joutuneet jättämään ikkunan yöksi auki :D


Hakeminen olikin toinen tarina.. Mörri ei suostunut tulemaan kiipeilytelineen kolosta pois, koska oli niin loukkaantunut. Menin lopulta itse ulkopuolelle, jätin avokin lepyttämään Mörriä (Mörri on siis enemmän hänen perään) ja Mici puolestaan huuti kuin syötävä minun perään. Tunti siellä vierähti ja lopulta Mörri oli rakkautta täynnä, kun antoi meille anteeksi :)


Mörri on oksennellut muutamana päivänä ja viime yönä heräsin siihen, kun herra meinasi oksentaa minun naamalle! Istui tyynylläni ja kakoi suoraan naamani päällä!
Siinä tuli kova kiire minulle ja onneksi Mörri hyppäsi kiireesti alas sängystä.
Minä siivoilin sitten aamuyöstä Mörrin oksennuksia, onneksi lattialta etten naamaltani ;)

Täytyy hiukan seuraille herran olotilaa. Tänään ei ole yhtään yrpsistä tullut, joten ehkä hänen stressi laukeaa nyt tällä tavalla. Koskaan ennen emme ole nähneet Mörrin oksentavan.

Ja entäpäs Gaston.. Hän on kasvanut kovasti! Ikää nyt 3 viikkoa ja painoa 535g :)
Istumaan on opittu, hiekalla käyty, isi tavattu, osataan jo kävellä ja toki karvoja on kasvateltu :D