Jokaisella pojalla on ne omat herkut mitkä on ylitse muiden, mutta myös heidän toimenkuvansa on erittäin tärkeä tässä pienessä yhteisössä.
Mörri, ammatti: A1 asunnon VAHTIMESTARI


Kaikki ruokalähetykset tulee myös tarkastaa läpi, ettei sinne ole eksynyt mitään epäilyttävää.

Mici, ammatti: PERSONAL TRAINER

Vaikka ulkokuori on täydellinen, ei nuori mies näytä hyvää esimerkkiä ruokailun suhteen. Eli valittamisen aiheita ruoan suhteen löytyy. Lisäksi palvelusväki on Micin mielestä hiukan julma, sillä hänen kuuluisi saada sitä mitä hän haluaa, ei sitä mitä annetaan.
Vaikkakin lopulta Micin on aina alennuttava syömään milloin mitäkin karjalanpaistia tai possua...

Myös kana ja kalkkuna on Micin herkkua ja sitä onneksi ymmärretään antaa hänelle useammin, ainakin joka toinen päivä!
Myös raksuja hän söisi oikein mielellään koko ajan, vaan kun niitäkin saa vain illalla ja n. 0,5-1dl/ kissa! Usein kuitenkin, näin vanhemman oikeudella voi viedä myös muiden syömättä jääneet raksut, nehän voivat muuten mennä pilalle.
Micin ammatti on siis fyysisesti hyvin rankkaa (kuten video osoittaa) saisi hän myös syödä hiukan monipuolisemmin, sillä nälkä tekee hänestä emännän tavoin hiukan kiukkusen. Kuitenkin palvelusväki on pysynyt lujana ja näin saanut hänet syömään lopulta lähes kaiken ;)
Gaston, ammatti: LEIKKIJÄ

Pikku herra saa myös aina ruokaa kun sitä haluaa ja isojen poikien mielestä tämä on mitä suurinta vääryyttä! Ja lisäksi kun se tapahtuu salaa...



Tavoitteena on myös saada pikku herra syömään lihaisia luita. Kanansiipi oli hiukan pelottava juttu ensimmäisellä kerralla, mutta sitkeästi sitä on tarkoitus tarjota.
Sisäelimet ovat vielä boikotissa nuoren iän vuoksi, eli ne tulevat kuvioon sitten myöhemmin.
Märkäruoat ovat myös kaikki meneet ilman mukinoita alas. Vielä Gastonia on vieroitettu kissalan ruoista, mutta se työ on jo loppusuoralla.

Märkäruoat: Whiskasia (vieroitus sapuskaa), Miamoria, Animondaa, Almo Naturea, Whiskas mmm...
Osa on siis baby- pöperöä ja osa isojen poikien osastoa.
Nappulat: Royal Canin (vieroitus) ja Acana
Acana on siitä hyvä, että sopii niin pennuille kuin aikuisille.
Pakastin: Possua, karjalanpaistia, katkarapuja, seitä, maksaa, kanaa, kalkkunaa, eläinkaupan kananjauhelihaa (leikkijän maha ei tahdo oikein kestää), sydäntä, kanansiipiä, naudan rustoluita
Lihaa kaikki saa siis 2 x päivässä.
Lisäravinteet: Multicat ja kalaöljy
3 kommenttia:
Ihana video! Eikö se Mici tajua että hänen häntänsä olisi hyvä leikkikalu ;)
Hih, ruokakulttuuri se vain monimutkaistuu karvaturrien lisääntyessä - olemme huomanneet :D
Täällä ollaan aivan hurmiossa noista Gastonin videoista - hän on niin hurrrrrrmaava pikkuherra! On se vaan mahtavaa katsella kuinka nuo pienet ottaa elämästä kaiken irti :)
Ihme vekotin tuo wubba, pitääköhän se sitten meidänkin kokeilla ;)
Gasronista on tosi paljon videoita :D Sillon kun nämä kaksi "aikuisempaa" herhiläistä meille tuli, niin meillä oli vain kamera, ilman mitään videointi mahdollisuutta. Eli lisää videoita on kyllä luvassa. Gaston on niin hulvaton koikkelehtija, että siitä saa hauskoja videoita.
Ruokailut on tosiaan menneet aika haastaviksi. Lisäksi kun Gaston syö niin paljon, että pojat jää heittämällä kakkosiksi. Aamullakin meni tavanomainen annos lihaa ja puoli pussia Miamoria :) Ja tosiaan kun Menina valitteli jossain vaiheessa Almukan pullahtaneen, niin sama on muuten käynyt nyt Micille ;D Hän kun vetelisi NIIIIIN mielellään kaikkia ihania vauvapöperöjä (kun kuvittelee olevansa pienempi mitä on) että kyllä niistä ravinteista pakostakin hiukan extraa tulee ;)
Lähetä kommentti