Olen jo useaan otteeseen tuonut esille haluni ostaa kunnollinen järjestelmäkamera. Jolupukilta oli ilmeisesti rahat loppuneet kesken kun en sitä paketeistani löytänyt :D Tai ehkä se paketti oli hukkunut matkalle...?!
Olen nyt työstänyt kuvaamista tuolla nykyisellä kameralla ja olenkin innostunut siitä paljon :) Myös kuvankäsittelyohjelma on ollut harjoittelun alla ja niiden jälki näkyykin joissain kuvissa ihan tarkoituksella.
Kuvaamisesta on myös tehnyt erittäin mielekkään se että Gastonista on paljastunut oikea linssilude ;) Hän on jo tottunut minun kuvailuihin ja osaan lukea häntä sen verran hyvin, että tiedän milloin hän on keikistelevällä tuulella.
Unikuvissa ei onneksi tarvitse edes miettiä jaksaako kissa nyt pysyä paikoillaan. Voi rauhassa etsiskellä kivoja kuvakulmia.
Myös Mici on välillä hyvinkin otettu kuvaamisesta ja jaksaa olla minulle mieliksi sen 5min ajan...
Pakko tähän väliin kertoa, että Mörri ei pidä yhtään kuvatuksi tulemisesta. Eli hänestä en ole oikein saanut "erikoisempia" kuvia otettua.
Myös salama pilaa Mörrin ulkonäön lähes täysin, eli siihen vaadittaisiin joko se hyvä kamera tai sitten paljon luonnonvaloa.
Mustavalkoiset kuvat ovat ehdottomasti minun lemppareita. Pitää välillä hillitä halua muuttaa kaikki kuvat mustavalkoiseksi.
Osaa noista ylemmistä kuvista on ensin hiukan valotettu lisää ja sitten muutettu mustavalkoiseksi.
Gastonin ulkonäkö tulee mielestäni kivasti esiin noissa ylemmissä kuvissa. Alkaa olla jo pientä miehistymistä havaittavissa.
Pienelläkin värimuutoksella saa kuvasta aivan erinäköisen.
Huomatkaa meidän salainen linssilude vasemmalla :D
Suru-uutinen
6 vuotta sitten
11 kommenttia:
Mulla olisi myös tässä jossain vaiheessa kunnon kamera (järkkäri) toiveissa... Tykkään kovasti kuvata, mutta tuo meidän nykyinen (ihan vain tavallinen panasonicin kompaktikamera) on oikeasti aivan onneton! Vähänkin hämärämmässä jos haluaa kuvata niin kuvasta tulee kamalan rakeinen ja sisällä hehkulampun valossa ei kuvista tahdo myöskään tulla yhtään mitään, kun joko ilman salamaa ovat liian pimeitä ja salama taas ylivalottaa -ja tosi reippaasti! Ja kaikki näyttää ihan kellertävältä :( Pitäisi vain ehtiä ihan kunnolla perehtyä noihin eri järjestelmäkameroihin, jotta löytyisi se "oma", tarpeeksi laadukas mutta silti kukkarolle sopiva vaihtoehto.
Ihania kuvia, juu. Kuvankäsittely olisi mukavaa, kun olisi tarpeeksi aikaa leikkiä. Mustavalkoiset näyttävät hyviltä, täytynee kokeilla. paperisina ne ovat ehdottomia!
Ovat niin kuvauksellisia...:)
Kuovi: Minä olen aina kateellisena ihastellut kaikkien niiden kuvia joilla on tosiaan se järkkäri. Kyllä sen eron huomaa ihan selvästi kun on kunnon kamera käsissä.
Pirjo: Minä yritän aina yhden toiminnon oppia joka kerralla kun paneudun käsittelyyn. Niin se onkin sujunut kivasti ja sen vielä muistaakin seuraavalla kerralla.
Nyt on työnalla ihan ottaa näitä "taiteellisempia" kuvia ja tehdä niistä ihan oma albuminsa :)
Ihania kuvia kyllä, eikä mallitkaan ihan hassuimmasta päästä :)
Uuden kameran haaveilusta kärsitään täälläkin suunnassa, kun ei tuolla nykyisellä oikeasti tee yhtikäs mitään. Ei tahdo Viipulasta saada hyviä kuvia sisätiloissa otettua, ei sitten millään.
Aivan ihania kuvia <3 Valokuvaaminen on kyllä tosi mukava harrastus, kun on vielä tuollaisia kohteita kotona........
Kiva kun kävitte meidänkin blogissa vierailulla!
Upeita kuvia, meidänkin emäntä haluaisi järkkärin, kun senkin digipokkari alkaa vedellä viimeisiään. Ihan kökköjä kuvia useimmiten tulee, varsinkin näin talvella kun luonnonvaloa ei pahemmin ikkunoista tule.
Vilma ja Ritva: Minä olen ihan innostunut tästä hommasta :D Sitä vain yrittää joka kerta parantaa ja parantaa edellisiä otoksia ja yrittää opetella parempia kuvakulmia.
Jerryn jengi: Juurikin kun tuo luonnonvalo olisi paras tällä meidänkin surkimuksella, vaan eipä sitä nyt tahdo olla :/ Tosi kurjaa. Varsinkin kun Gaston on vain hetken enää pikkuinen, niin haluan ikuistaa kaikki mahdolliset hetket tuosta pentuajasta.
Gastonin kauluri on alkanut tuuhentua! Vai enkö ole vain huomannut sitä aiemmin? Micillä on muuten tosi nätit silmät.
Toistelen taas itseäni, mutta kyllä raitakissoista otetuissa mustavalkokuvissa on vain sitä jotakin. Ihania nuo unilelukuvat, sopisi vaikka seinälle tai postikortiksi.
Oletko muuten kokeillut muuttaa ensin väritasapainoa ja muuttaa sitten vasta mustavalkoiseksi? Huomasin tuossa kerran kuvanmuokkausohjelmalla leikkiessäni että niinkin saa hauskoja efektejä. Kuten myös Picasan "filtered black and white" -toiminnolla :)
Luolaleijona: Tarkka silmäinen ;) Kyllä on alkanut kauluri tuuhentua ihan kivasti :D
Valotuksia olen muuttanut kyllä ennen kuvan muuttamista... hmm... Täytyy tehdä radikaalimpia muutoksia ja katsoa mitä niistä saa aikaiseksi. Kiitti vinkistä!
Aivan älyttömän söpöjä kisukuvia! Vaikka itse olen koiraihmisiä niin kyllä näin ihanat kisun kuvat ovat nautittavaa katseltavaa. Rapsutuksia veijareille:)
Kippura: Kiitos :) Itsekin olen ollut jopa tyytyväinen kuviin.
Minäkin olin 100% koiraihminen ennen (olihan minulla sentään kaksi koiraa, molemmat olen haudannut) mutta kuinkas vain kävikään...
Lähetä kommentti