Aloin tutkailemaan omaa kissahulluuttani viime viikolla. Olin torstain vapaalla, niin ehdottomasti oli tärkeää päästä käymään eläinkaupassa avopuolisoni kera. Kyllähän sieltä muutamia juttuja tarttui mukaan ja vielä kotona tarkkailin poikien osuutta elämäämme. Ja mitä kaikkea löysinkään.. Etenkin tämä ruokapuoli on se tärkeä juttu meidän pikku perheessä.
Alennuksesta ostimme naksutuskoulutus- kirjan. Tämä oli ihan extempore- ostos ja Micin kanssa ollaan jo naksuteltu kovasti menemään. Kirja on todella hyvä ja Mici on tykännyt koulutuksen alkumetreistä.
Mörrillä koulutus meni siihen, että hän halusi vain rakkautta, viis naksuista :)
Tässä on poikien kaappi. Siellä on kaikki ruoat, kansio jossa on kaikki tiedot pojista (myös Gastonista) sekä lääkekaappi. Pitää jo alkaa miettimään uutta tilaa, sillä Gastonin vauvaruoat pitää saada omalle paikalleen.
Ostimme myös uuden ruoka- alustan. Aikaisemmin meillä oli sellainen muovinen alusta, joka oli ihan eläinten ruoka- alustaksi tarkoitettu. Se alkoi kuitenkin ajansaatossa haisemaan sekä menemään todella huonoon kuntoon.
Ruokakuppeja meillä on joka lähtöön ja lisää on jo tilattu!
Näitä tuplakuppeja meillä on kaksi. Toinen on nappuloille ja toinen pääasiassa märkäruoalle.
Näitä irrallisia Kermansaven kahvikuppi lautasia meillä on neljä. Äitini osti ne pojille kermansaven poistomyynnistä 1€/kpl.
Nämä on olleet erittäin hyviä lihalautasia, sillä ne saa kätevästi heti pesuun ja lika irtoaa niistä todella hyvin.
Äidiltäni tilasin myös Kermansaven poistomyynnistä design-perhoslautasia (suunnittelijana Paola Suhonen) vain ja ainoastaan poikien käyttöön :D Hänen mallistossaan on matalareunaiset, sopivankokoiset sekä äärimmäisen kauniit lautaset!
Nämä kupit ovat kaikista vanhimmat mitä meillä on ja ovat kyllä pysyneet hyvässä kunnossa. Luultavasti Gaston perii pääasiassa nämä astiat käyttöönsä, sillä ruokailu on järjestettävä toisin kuin nykyään. Micin ahneuden vuoksi ei Gastonia voi syöttää samassa paikassa ilman vahtimista.
Myös tämä vesikuppi on yksi vanhimpia. Tämä olisi tarkoitus vaihtaa "Suhosen perhoslautaseen", sillä mielestäni reuna on liian korkea juomiseen, vaikka se on ajanut asiansa jo vuosien ajan.
Mörri on todella aavikkokissa, mutta Mici eläisi pelkällä vedellä jos saisi. Eli juomisen herra hoitaa tätä nykyä suoraan kylpyhuoneen hanasta ja tätä tapahtuu ainakin kolmesti päivässä. Eikä haittaa vaikka vähän turkki kastuu.
Hankinnassa on vielä toiset valjaat sekä Ikean koukut valjaille. Myös uusi lipasto joudutaan ostamaan eteiseen, koska Gastonin wc ei muuten mahdu vessaan.
Mitäpä sitä ei rakkaiden puolesta tekisi?
Suru-uutinen
6 vuotta sitten
6 kommenttia:
Tuttu kirja, omasta hyllystä löytyy myös >:D Paitsi että sitä ei olla vieläkään muuta kuin selailtu. Kröh, johan mun on se naksutinkin pitänyt ostaa jo 8kk <:D
Meillä on myös poikien tavaroille ihan oma kaappi. Ja sieltä löytyy myös kaikki mahdolliset ruuat, lääkkeet, harjat ja kammat, leluja. Ja hieno kokoelma jo käytöstä poistettuja ruokakippoja. Ne vain tulee aina jätettyä, ihan vain varalle, kun ei sitä koskaan tiedä koska joku menee rikki. Nyt toki on jo märkäruoka/lihakipot vaihdettu peltisiin (eipähän ainakaan mene rikki), ja raksukipot on menossa myös vaihtoon taas.
Osan kipoista olen lahjoittanut Kotipesään :)
Meillä on keittiössä todella vähän kaappitilaa, ja tuskailinkin silloin kun tähän asuntoon muutettiin, että miten ihmeessä saan kaikki meidän omat kipot ja kapot mahtumaan niihin muutamaan hulluun kaappiin. Kun kissoille valtasin heti tuon yhden kokonaisen kaapin, ei puhettakaan että sen oven taakse menee mitään muuta kuin kissojen tavaroita. xD
Ja kissahulluus on kyllä yleinen tauti, näin kissaihmisten kesken ;D
Tuttua :) Hamstraavana luonteena tavaraa hieman krhm kertyy nurkkiin.. Kaappitilaa ei vain yksinkertaisesti ole ikinä tarpeeksi.
Ihania nuo keraamiset astiat. En ole uskaltanut kovin paljon hommata särkyvää - lihalautaset on lasia/keramiikkaa, mutta muuten melkeinpä kaikki metallia. Nyt Sannin tulon jälkeen piti pari lasista juomapaikkaakin vaihtaa tukeviin metallisiin.
Myös muovialustat on vaihtuneet tarjottimiin, sottapytty Sannin takia ;)
Meinaattekos tuunata Gastonille kaappivessan? Meillä vielä toistaiseksi mahtuu kopit vessaan, mutta tuokin voi tulla joskus eteen. Odotamme innnolla raporttia :)
Rahat menisi helposti kaikenlaiseen hömpötykseen - kissaharrastuksessa ne menee ihan oikeaan tarkoitukseen!
Näyttää syksyn tullen yhden jos toisenkin kissa joutuvan koulutukseen :) Meidän pitäisi myös ostaa tuollainen naksutinkirja. Sellainen on ollut oikeastaan ostoslistalla jo pitkään, mutta jotenkin vaan ei sitten kuitenkaan ole saanut sitä hankittua. Nyt olisi korkea aika, kun pitäisi naksutintreenailla ahkerasti.
Myös ruoka-alusta / tarjotin on hankintalistalla. Mäykysellä ei sellaista ole koskaan ollut ja lattiat on sitten usein kulhon alta kyllä sen näköisetkin... Selviäisi ehkä hiukan harvemmilla lattiapesuilla, jos käyttäisi alustaa.
Oma kissakaappi tai oikeammin laatikko, meillä sentään on käytössä ja Mäykynenkin tietää ruokiensa olevan siellä. Kun laatikon vetää auki, on Mäykynen salamana vieressä pörräämässä. Kun viereisen (aivan samanlaisen) laatikon avaa, ei Mäykystä voisi vähempää kiinnostaa.
Nuutu: Tuo kirja on muuten tosi hyvä! Siinä on kaikki selostettu selkokielellä, niin helppoa seurata ohjeita :) Sitä myös lukee mielellään ;)
Juuri suunnittelin, että tehdään tuon meidän kissakaapin yläosaan toinen taso, niin saadaan lisää tilaa kaappiin. Se on astianpesukoneelle tarkoitettu kaappi, joten siksi siinä ei ole laitettu mitään välilevyä. Pitää huomenna työpaikalta tutkailla hyllylevy vaihtoehtojo :D No niin.. tuli tämäkin ongelma ratkaistua ja saa sitä lisätilaa samaan kaappiin!
Menina: Meillä on tykätty noista keraamisista astioista tosi paljon. Ne on myös kestäneet todella hyvin käyttöä.
Siis ei me Kassulle kaappiveskiä rakenneta. Hänelle ostettiin plussasta se iso wc (joka on siis 70cm pitkä), niin pitää vähän järjestelyjä tehdä, että kaikki mahtuu paikoilleen ja löytyy helposti :) Eli meidän tavarat pihalle ja Gastonin wc tilalle :D
Olenkin aikaisemmin sanonut, että mikään muu ei tuota sellaista tyydytystä, kun kissoille ostelu :D Shoppailusta kun en välitä, niin kai sitä joku pakkomielle ja pahe saa olla.. niin karkkien lisäksi :)
Mäykynen: Tuo kirja oli tosiaan -70% alennuksessa :) Eli kannatti ostaa! Olin sitä kyllä aikaisemmin jo katsellut "sillä silmällä", mutta en ollut raaskinut sitä vielä silloin ostaa.
Itseä ärsytti aikoinaan ne lattiaan jämähtäneet ruoan palaset, jolloin ostin ensimmäisen alustan. On ollut kyllä hyvä tuo Bätmis :D Lähtee liat hyvin pyyhkimällä, kun sen pinta on hylkivä.
Tuo kaappi on vain siitä paha (ja näyttää muuten todella törkyiseltä tuossa kuvassa!) kun Mörri saa sen auki. Hänellä kun on tuo kaappien aukomisen jalotaito siunaantunut...
Toinen hamstraaja ilmoittautuu! Kuuluu kai meidän kissaihmisten perusluonteeseen.
ps. Tuo kirja on noista suomennetuista ehkä selkein. Hyvä hankinta siis!
Elina: Huh, onneksi en siis ole ainoa kun näitä kommentteja lukee ;)
Yksi työntekijöistämme lupasi etsiä minulle.. köh, siis pojille, hyvän hyllylevyn ruokakaappiin! Eli lisää mahtuu hamstraamaan!
Kirja on kyllä ollut ihana! Pitää vielä hiljalleen treenata ja laittaa sitten infoa tulemaan :D
Lähetä kommentti