Olemme joutuneet miettimään tarkkaan mistä Gastonin mahavaivat mahtoivat johtua. Aloimme siis karsimaan heti ensimmäisenä monia ruokia pois.
Pois jäivät ihan ensimmäisenä siis lihat sekä luiset lihat. Kun sekään ei antanut toivottua tulosta oli vuorossa märempi osasto. Märkäruokien suhteen jouduimmekin miettimään hetken mikä saattaisi aiheuttaa mahan puruja.
Meillä on siis ollut Miamorin kitten beef- versiota sekä Animondan penturuokia. Gaston on myös käynyt isojen poikien Animonda kupeilla...
Olimme siis syöttäneet pääosin vain näitä kahta ja lähes arpomalla jätimme lopulta Animondan pois. Se päätös kannatti, sillä maha on rauhoittunut kummasti.
Gaston sai vielä eilen yhden Inupect Forten, mutta mitä luultavimmin se jää tänään antamatta.
Micillä on ollut hiukan vaikeaa Gastonin lähettyvillä, sillä hänen miehisyys on saanut luultavasti kovan kolauksen Gastonin miehistymisen vuoksi. Tämä on sitten aiheuttanut valtavan nappuloiden kerjäämisen sekä himon.. niin nappuloita kuin Gastonia kohtaan.. huoh.. Onneksi poikien painoero vaan pienenee, joten mitä luultavimmin Mici parka saa pian Kassulta selkään. Myös Feliway otetaan takaisin pistorasiaan että kestämme tätä elämää ennen kuin Gaston käy heläyttämässä kulkuset roskikseen.
Micin ruokailua on myös muutettu juurikin noiden rasittavuuksiin menevien himojen vuoksii. Eli Mici saa päivällä rajoitetusti märkäruokaa; Miamor, Mjau, Applaws (kana) sekä Almo Nature (myöskin kana). Myös lihaa on otettu takasin koska Gastonin maha ei ole osoittanut mitään ongelmia sen suhteen :) Raksuja Mici saa vain illalla, eikä todellakaan muuten yhden yhtä ;) Eli meille on tullut takaisin päivän selkeä rytmi ruokailujen suhteen, jolla toivomme myös Micin hiukan rauhoittuvan. Toki Gastonilla onkin vain yksi sääntö: Aina saa syödä kun on nälkä :D
Mörri puolestaan on kaikkien kultapoika; Syö kaiken, ei kerjää ja hänen vatsansa on ilmeisesti tehty teräksestä :D
Toivomme kovasti, että Gastonin mahavaivat ovat vihdoin ohitse ja paino antaisi myös noususuhdanteisia merkkejä.
Suru-uutinen
6 vuotta sitten
5 kommenttia:
Mäykysen pentuaikoina Animonda Carny tuntui olevan ruoka, josta meni aina maha sekaisin. Muut Animondatkin olivat kyllä ihan ok.
Miten pitkään Gaston saa vielä pitää miehisyytensä?
Toivon todella, että tuo ruikulin syy on nyt selvinnyt. Se on raskasta itselle kun ei tiedä mikä on syynä tuollaisiin vaivoihin :/
Gastonin miehisyydestä keskustellaan vielä... Tulee niin paljon eri ohjeita "mikä olisi hyvä aika leikkuuttaa kissa" että rehellisesti en enää tiedä ketä uskoisin. Toiset ovat sitä mieltä että 4-5kk ikäisenä, toiset taas ovat sitä mieltä että saa odottaa niin pitkälle kuin vain itse jaksaa. Onko lie loppupeleissä edes merkitystä?
Ollaan vähän puheltu killuttimien pudotuksesta, että jos heti siinä vaiheessa kun alkaa ensimmäisiä "hormooni" merkkejä tulemaan. Toistaiseksi kaikki on sujunut ihan ongelmitta... niin jos Miciä ei lasketa ;) Hänenkin toimintansa kun menee enemmän höpöttelyn puolelle mitä vaikean/ uhkaavan.
Osaako joku neuvoa, jos esim. leikkuutamme Kassun tammikuussa ja se on ilmoitettu helmikuun näyttelyyn niin tehdäänkö joku luokkavaihdos vai mitä?! Miten sellainen tapahtuu jos pitää tehdä?
Minkä ikäinen Kassu on helmikuussa? Jos alle 10kk niin ei mitään väliä onko kulkusia vai ei. Jos yli 10 kk niin vaihtuu avoimesta kastraatteihin, näyttelysihteerille voi laittaa (?, kutsussa on yleensä joku mailiosoite) sähköpostia luokkamuutoksesta.
Paljonhan tuota kuulee erilaista legendaa siitä milloin olisi hyvä leikata. En kyllä itsekään mene vannomaan mihin kannattaa uskoa ja mihin ei ;) Meillä odotettiin aika "pitkään", molemmat oli yli 8kk kun leikattiin, mutta olivat suhteellisen helppoja pikkukolleja.
Hyvä jos oli Animondassa vika eikä lihassa, aina parempi noin päin :)
Nykytiedon mukaan milloin vaan voi leikata, sanoisin melko pitkään kasvattaneen syvällä rintaäänellä - ja odotan vaan milloin joku minut teilaa :-D Eli niitä "kollin oireita" ei kukaan pakota odottamaan ;-)
Aika monilla kissoilla ei vatsa oikein tykkää naudanlihasta, eli kannattaa niitä purkkien tuoteselosteita lueskella...
Luolaleijona: Gaston on siis helmikuussa 7kk, eli ei mene vielä avoimeen. Kiitos infosta, tuo oli hyvä tietää :)
Satu: Itse uskon myös että ei sillä ole väliä milloin ne pallit pudottaa :) Hyvä että joku muu on myös samaa mieltä :D
Siinä Animondassa ei siis ole naudanlihaa ja olen toki tutkinus tuoteselosteita tarkkaankin :) Vaikeaa vaan tietää mikä on se joka mahan laittoi sekaisin...
Lähetä kommentti