sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Ikää 17 viikkoa!

sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Gaston on siis ollut meillä jo 5 viikkoa ihastuttamassa elämäämme.
Tänään oikein havahduin miten paljon tämä pirpana on kasvanut. Tietysti tuolla ruokamäärällä olisin vielä enemmän ihmeissäni jos ei kasvussa näkyisi mitään ylöspäin suuntaamisen merkkejä. Joudun ensi viikolla tekemään uuden tilauksen Zooplussalle, sillä lähes kaikki ruoat (paitsi nappulat) on syöty ja toki vielä lisäksi se lihamäärä mikä on pakastimesta mystisesti kadonnut...



Gaston on rekisteröity rukseatäplikkäänä ja nyt näyttäisi siltä, että raidat alkaa hiljalleen katkeilla täpliksi :) Tietysti varmasti tämän asian voi sanoa vasta kuukausien päästä, mutta toistaiseksi hyvältä näyttää.


Gaston on venynyt pituutta aivan vieteripojan tyylillä. Vertauskohteena on nuo pussilakanan ruudut, joista yksi ruutu on 20cm.


Tässä Gaston kömpi syliini kun tultiin kotiin isänpäivä vierailulta. Meidän "pieni", painoa 3kg...





Näin siis Gaston juhli omaa 17 viikon taipalettaan aamulla :D

Eilen hän kävi myös ensimmäistä kertaa suihkussa, föönauksessa, harjauksessa, puunauksessa... Kaikki meni todella hienosti ja sain olla oikein ylpeä! Tietysti tällä ihanalla leikillä voi olla osuutta asiaan, kun coonit on tunnetusti hyvinkin veden perään.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Muotokuvia ja venytettyjä sellaisia

tiistai 3. marraskuuta 2009
Kai se on ihan normaalia, että tuorettaa ipanaa haluaa kuvata jatkuvasti? Gastonista huomaa joka päivä mitä ihmeellisempiä kehityksen asteita ja karvakin on kasvanut millin työpäivän aikana! Myös kasvojen ilmeissä on mitä erikoisempia piirteitä kun katsoo eri valossa.

No toki tässäkin on perääkin, mutta Gastonista toivomme suvaitsevaisempaa myös kuvailujemme suhteen. Mici ja Mörri masentuu sadasosasekunnissa kun kameran ON- ääni kuuluu. Lisäksi heidän ilmeensäkin menee aivan "auttakaa minua" osastolle.


Olen jo joillekin maininnut, että toiveissani on vielä ostaa kunnon järjestelmäkamera. Aloin avopuolisoni kehoituksesta tutkia nykyistä kameraamme tarkemmin ja löysinkin sieltä lähikuviin tarkoitetun toiminnon. Tämä on nyt sitten ollut ahkerassa käytössä.
Kuitenkaan salamaa en mielelläni käytä, joten osa kuvista ovat hiukan tummempia.


Sain kuvattua myös oikein tyypillisen coon- ilmeen :D


Otin jopa mukaan hiukan taiteellisempaa efektiä ja ylpeänä esittelin kuvia pirpanasta. Avokkini totesi, että "oli se yksi ihan hieno jossa Gastonin pääkin oli kuvassa". Toteuta tässä nyt sitten taiteellista puoltasi ;)


Gatonilla alkoi lopulta iltavillit ja ilmekin kertoi sen...


Ja tätä iltavilli- ilmettä seurasi myös teot.


Pikkujellonan suuri haukotus!



Kovasti täällä myös näyttelyasentoa treenataan. Se kyllä tuntuu todella hankalalta rimpuloivan kissan kanssa, huh huh. Paljon on treenattu, joten helpommalta se alkaa päivä päivältä tuntumaan.

Onneksi ensimmäinen näyttely on assistenttien esittelemänä Laihialla. Veikkaan että esittämisestä ei tulisi minulla mitään kun olisin niin pallo hukassa muutenkin :D
Onneksi kuitenkin kasvattaja tulee sinne muutaman kissan kanssa sekä Gastonin sisko Gini, joka on tuoreen kissalan ensimmäinen kasvatusnaaras :)

perjantai 30. lokakuuta 2009

Ärsyttävää!

perjantai 30. lokakuuta 2009
Micistä ja Mörristä huomaa ihan selvästi, kuinka ärsyttävä Gaston välillä heidän mielestä on.
No miettikää nyt; Tuollainen pallero tulla tupsahtaa HEIDÄN kotiin eräs kaunis syyspäivä, leikkii HEIDÄN leluillaan (viis siitä onko siihen koskettu viimeiseen puoleen vuoteen), häiritsee HEIDÄN uniaan, valtaa joka paikan HEIDÄN kodissaan ja valtaa vielä kaiken tämän lisäksi HEIDÄN alamaistensa sydämet?!?


Gastonilla on tapana kytätä pienemmän kakka- astian takana ja hyökkäillä sieltä sopivan hetken tullen.. "Ärsyttävää!"




Tai sitten hän leikkii kakka- astiassa, siinä astiassa mikä on ostettu ihan häntä ajatellen.. "Ärsyttävää!"
Ps. Eläinsuojeluviranomaisille ilmoittaminen turhaa, sillä Gaston osaa kyllä käyttää wc:n luukkua ihan ilman ongelmia.. Mici ja Mörri tosin on aiva eri mieltä asiasta...?!


Välillä hän hyökkäilee milloin minkäkin heiluvan hännän, jalan tai näkymättömän hiiren perään, ei edes välitä kuvataanko vai ei.. "Ärsyttävää!"




"Noin hän vain vie kaikki lelut.. tehkää nyt hyvänen aika JOKU jotain.. "Ärsyttävääääää!"



Mici joutuu evakkoon pesukoneen päälle, kuka nyt jaksaa riehuvaa sekä varastelevaa kakaraa 24/7.. "Ärsyttävää!"


Gaston syö kaikki HEIDÄN ruoan jämät ja sitten se pirulainen saa vielä palvelusväen tarjoamaan hänelle ruokaa aina kun pikkuherra haluaa.. "Ärsyttävää!"


Micin toinen turvapaikka on eteisen lipaston päällä ja sinnekin se ipana yrittää kukkien kautta.. "Ärsyttävää!"



"Mitä... ai minäkö.. siis missä.. täh?!"

lauantai 24. lokakuuta 2009

Ruokakulttuuria

lauantai 24. lokakuuta 2009
Pitkästä aikaa voisin raottaa meidän ruokakaappia myös muille. Meille tuli eilen iso tilaus Zooplussalta, joten ruokaa löytyy nyt hetkeksi eteenpäin...

Jokaisella pojalla on ne omat herkut mitkä on ylitse muiden, mutta myös heidän toimenkuvansa on erittäin tärkeä tässä pienessä yhteisössä.

Mörri, ammatti: A1 asunnon VAHTIMESTARI

Mörrillä on suuri tehtävä toimia vahtimestarina sekä pitää huolta että kaikki pysyy hallinnassa. Tehtäviin kuuluu myös takapihan vahtiminen sekä irrallaan päästettyjen kissojen pelottaminen pois verkon takaa. Kenelläkään ei ole oikeutta uhmata hänen perhettään.


Koska Mörrin työ on erittäin hermoja raastavaa, pitää hänen ravintonsa olla myös monipuolista. Hänen luonteeseen ei kuulu valittaa ruoan laadusta tai mausta vaan jos on nälkä, niin nuoremmille näytetään mallia kuinka kaikki kelpaa ilman valitusta.
Kaikki ruokalähetykset tulee myös tarkastaa läpi, ettei sinne ole eksynyt mitään epäilyttävää.


Mörrin ehdoton lempiruoka on maksa, jota hän siis saa kerran viikossa. Viime talvena lihan tullessa mukaan ravintoon, palvelusväki on joutunut myös pilaamaan ruoan makua kalaöljyllä. Koskaan ei Mörri kuppiin sylje, vaan maksa on hävinnyt aina kupista.


Mici, ammatti: PERSONAL TRAINER

Perheen uusi jäsen on antanut Micille erityisen tehtävän, jonka herra on ottanut mielellään vastaan. Mici on ulkokuoreltaan hyvin Kreikkalaistyyppinen atleetti, joten tehtävä sopii kuin nakutettu Micille.

Vaikka ulkokuori on täydellinen, ei nuori mies näytä hyvää esimerkkiä ruokailun suhteen. Eli valittamisen aiheita ruoan suhteen löytyy. Lisäksi palvelusväki on Micin mielestä hiukan julma, sillä hänen kuuluisi saada sitä mitä hän haluaa, ei sitä mitä annetaan.
Vaikkakin lopulta Micin on aina alennuttava syömään milloin mitäkin karjalanpaistia tai possua...


Micin ehdoton lempiruoka on sei. Sitä hän söisi mieluiten joka aterialla, vaan hänen harmikseen sitä tarjoillaan vain kerran viikossa.
Myös kana ja kalkkuna on Micin herkkua ja sitä onneksi ymmärretään antaa hänelle useammin, ainakin joka toinen päivä!

Myös raksuja hän söisi oikein mielellään koko ajan, vaan kun niitäkin saa vain illalla ja n. 0,5-1dl/ kissa! Usein kuitenkin, näin vanhemman oikeudella voi viedä myös muiden syömättä jääneet raksut, nehän voivat muuten mennä pilalle.




Micin ammatti on siis fyysisesti hyvin rankkaa (kuten video osoittaa) saisi hän myös syödä hiukan monipuolisemmin, sillä nälkä tekee hänestä emännän tavoin hiukan kiukkusen. Kuitenkin palvelusväki on pysynyt lujana ja näin saanut hänet syömään lopulta lähes kaiken ;)


Gaston, ammatti: LEIKKIJÄ

Gastonin työtehtäviin kuuluu pääasiassa juokseminen ja huutaminen, kuten edellinen blogiaihe osoittaa. Hänellä kuluu energiaa huomattavasti enemmän mitä muilla ja siksi hänelle tarjoillaan paljon ravitsevia märkäruokia sekä isoja annoksia lihaa.
Pikku herra saa myös aina ruokaa kun sitä haluaa ja isojen poikien mielestä tämä on mitä suurinta vääryyttä! Ja lisäksi kun se tapahtuu salaa...


Nyt tulleessa tilauksessa oli palvelusväki ymmärtänyt ottaa Mäykysen palvelijoista mallia ja tilata kokeeksi Wubban hiiren. Hiiri onkin saanut tuntea nahoissaan olevansa erityisen rakastettu ja pidetty.


Vahtimestari tarkasti tietysti lelun turvallisuuden ja trainer kokeili itse onko siitä mitään hyötyä. Kun hiiri oli saanut täydet pisteet, on Gaston saanut leikkiä sillä mielin määrin.


Gastonin ehdoton lempiruoka on possun suikaleet. Myös sei on ollut erittäin mieluisa ja huudon kera ansainnut kunniaa.
Tavoitteena on myös saada pikku herra syömään lihaisia luita. Kanansiipi oli hiukan pelottava juttu ensimmäisellä kerralla, mutta sitkeästi sitä on tarkoitus tarjota.
Sisäelimet ovat vielä boikotissa nuoren iän vuoksi, eli ne tulevat kuvioon sitten myöhemmin.

Märkäruoat ovat myös kaikki meneet ilman mukinoita alas. Vielä Gastonia on vieroitettu kissalan ruoista, mutta se työ on jo loppusuoralla.


Tällä hetkellä ruokia löytyy siis laidasta laitaan:

Märkäruoat: Whiskasia (vieroitus sapuskaa), Miamoria, Animondaa, Almo Naturea, Whiskas mmm...
Osa on siis baby- pöperöä ja osa isojen poikien osastoa.

Nappulat: Royal Canin (vieroitus) ja Acana
Acana on siitä hyvä, että sopii niin pennuille kuin aikuisille.

Pakastin: Possua, karjalanpaistia, katkarapuja, seitä, maksaa, kanaa, kalkkunaa, eläinkaupan kananjauhelihaa (leikkijän maha ei tahdo oikein kestää), sydäntä, kanansiipiä, naudan rustoluita
Lihaa kaikki saa siis 2 x päivässä.

Lisäravinteet: Multicat ja kalaöljy

torstai 22. lokakuuta 2009

Viva la vida!

torstai 22. lokakuuta 2009
Äänet päälle :D Vauhtihirmu näyttää mallia kuinka elämästä nautitaan:


sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Kaikkea jännää!

sunnuntai 18. lokakuuta 2009
Gastonilla on ollut hyvin jännittävää aikaa tämän uuden elämän aloittaminen. Kamalasti ollut asioita joihin on pitänyt oppia sekä opetella. Työstä käy pikkukissan elämä!


Valjastreeniä ollaan nyt tehty joka päivä. Valjaat olivat aivan järkyttävä juttu Gastonille, kun ne laitettiin ensimmäisen kerran päälle. Siinä sai palvelusväki olla tarkkana ettei satu vahinkoa kun yritettiin rimpuloida valjaista irti!


Sinnikkäästi ollaan nyt harjoteltu valjaissa kulkemista. Gaston pääsee aina partsille noin viideksi minuutiksi tassuttelemaan ja ihmettelemään maailman menoa.. niin ja vain valjaat päällä. Kun tullaan sisälle, saa herra herkkuja ja kehuja jolloin valjaat eivät taidakaan olla niin paha juttu ;)


Valjastelukuvat on otettu aamuhämärässä joten kuvien laatu on mitä surkein. Ehkä kuitenkin se kaikista oleellisin asia tulee selville :)






Gaston on edelleen erittäin omatoiminen poika ja jaksaa leikkiä itsenäisesti pitkät tovit.


Micin kanssa otatellaan voimaharjoitteluja. Mici on selvästi Gastonin personal trainer ja itse treenaaminen tapahtuu useita kertoja päivässä.


Ruokapuoli on sujunut erittäin hienosti. Gaston syö todella reippaasti ja mukisematta lähes kaiken mitä tarjotaan. Myös se syömisvauhti on aika hurja.. Siinä jää isot pojat nuolemaan suupieliä kun herra vetelee kaiken poskeen ennätysvauhdilla.

Ruoka- annoksia on pitänyt isontaa ja tällä hetkellä menee n. 1,5 märkäruokapussia päivässä sekä 2 annosta lihaa. Lihan perään ylhäisyys on todella kova, eli jos Gaston saisi päättää, niin hän söisi vain lihaa ja koko ajan! Yhden Multicatin annan myös päivässä sekä kerran viikkoon kalaöljyä.


Meillä on käynyt nyt monena päivänä vieraita ja tänään tulee mummi ja pappa katsomaan tuoretta lastenlastaan. Gaston on ottanut tyylilleen uskollisesti vierailut hyvin rennosti.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Zzzzzz....

tiistai 13. lokakuuta 2009
Me päätettiin nyt ensimmäistä kertaa osallistua kissakuvahaasteeseen, jonka aiheena on siis päiväunet, eli meillä ne tunnetaan kotoisasti päikkäreinä ;)



Mici ja Gaston nukkuvat paljon yhdessä ja näistä hetkistä onki syntynyt jo oikein albumi koneelle. Todella ihastuttavaa ja uneliasta katsottavaa on ylhäisyyksien yhteinen meno unimaailman teillä.