tiistai 2. kesäkuuta 2009

Elämän kevät!

tiistai 2. kesäkuuta 2009
Täällä on taiteiltu elämän monella saralla.. kuten Mici voi näyttää mallia;



On ollut todella kiireistä, ihanan kiireistä, enkä ole ehtinyt paljon päivityksiä tekemään.
Sain äitiysloman sijaisuuden Puukeskukselta ja työ on lähellä omaa ammattiani :)
Aloitin eilen, eli maanantaina ja nyt jo tuntuu siltä, että olen ihan oikeassa paikassa. Todella paljon on opittavaa ja opeteltavaa, mutta se juuri tekee työstä mielekään!

Ehdin olla yrityksemme jälkeen 2kk työttömänä ja sormet veressä lähetin/ vein/ toimitin n. 25 työhakemusta 2kk aikana. Tämä työ oli kyllä onnenpotku minulle sekä meille.

On täällä ehditty tosiaan myös taiteilemaan. Avopuolisoni äiti täyttää pian 50 vuotta ja hänelle maalaan tätä KESKENERÄISTÄ taulua. Eli vielä mikään ei ole valmista, mutta tyytyväinen olen ollut tekovaiheisiin.


Tänään ei kuitenkaan taiteilla muuta kun hellan edessä, sillä lettuja, jäätelöä ja hilloa on meillä iltapalana xD

7 kommenttia:

Menina kirjoitti...

Hih, katsoin ensin että siellä se Mici toimittaa vessa-asioitaan mamman pesukoneeseen :D

No oletkos sentään ehtinyt juhlistamaan yhtään uutta työpaikkaa? Todella hieno homma! Voin vain kuvitella että allallasi on työpaikat kivenalla, joten mahtavaa että sattui juuri nyt olemaan sopiva paikka avoinna :)

Voi että, tuollaista lahjaa osaa arvostaakin. Mielestäni Kallat on todella kauniita, hienosti olet saanut ikuistettua kukan herkän olemuksen - kaunis taulu!

Sirpa kirjoitti...

Pesukonetta voi hyvin käyttää kiipeilytelineenä. :)

Onnea työpaikan johdosta!

SinikkaHelena kirjoitti...

Iloiset onnitteluni Sinulle duunin johdosta.Ajatuksissani usein olet ja tällaisena mammaihmisenä mieli mukana nuorten kuvioissa.
Iloitsen maalaamisestasi myös,todella kaunis kukkanen ojennettavaksi lahjana.
Minun pensselit lepää,mutta uusi sulattelee.Lauantaiksi kokoavat päiväkahvijengiä,mikä on Sinun tilanteesi?
Pääsetkö?
-sinikka-

SinikkaHelena kirjoitti...

kKorjaus painovirheeseen viestissäni...Siis,uusi uuni sulattelee....

ritvau kirjoitti...

Upea kalla!! Siis todella!!!Akryyli- vai?

Minultakin on pyydetty kallankukkaa, mutta enpä vaan ole saanut aikaiseksi ...
Miten lauantaina Sinikalle, sopisiko sinulle?

Ja Onnea uudelle työpaikalle, niin se vaan sopiva löytyi, Ihana juttu!

Nuutu kirjoitti...

Hih, miten useasti Mici on vahingossa keikahtanut tai hypännyt koneeseen sisään? :D
Meillä onneksi on edestätäytettävä pesukone, Lurkki hyppis sisään varmaan joka kerta kun kannen avaa jos olis päältätäytettävä.

Niin ja onnea nyt vielä kerran työpaikasta :D

Lendi kirjoitti...

Kiitos onnitteluista :)

Menina: Mici taiteilija poika.. Ei sentään käynyt kyykkäämässä likapyykkien sekaan. Intoutui vain esittämään kun täytin pyykkikonetta :D

No en ole kyllä yhtään ehtinyt juhlistamaan työpaikkaani, en edes yhdellä kalja pullolla :/ Täytyy yrittää korjata asia vaikka ensi viikon loppuna.
Meille tulee muuten kaverini kissa hoitoon viikoksi.. Saa nähdä mitä siitä tulee, kun Mörri haluaisi sen teurastaa. Joutuvat eri osioihin asunnossa, ei siinä muu auta. Mici saa sitten toimia seuraneitinä molemmille xD

Sirpa: Pitäisiköhän tosiaan tuota aktiviteetti puolta alkaa uudistamaan? Micin mielestä ainakin :)

Sinikka ja Ritva: Ilmeisesti olen lauantain töissä ja tosiaan jo aikaisemmin mainitsemani hoitokisu on tulossa meille lauantaina alkuillasta. Eli ilmeisesti TAAS menee minun osalta mönkään :/ Pitäkää edes te kivaa, olisi ollut niin kiva nähdä teitä kaikkia :(

Nuutu: En tiedä mikä päähänpisto tuo oli tuolta herralta. Eli todella harvoin moista tekee. Mici on varmaan saman tyylinen kuin Lurkki; sellainen pelle :D Jaksaa aina tolloilla jotain. Ja jos ei muuta, niin riittää että makaa paikoillaan, niin saa itsestään aivan ihme ilmeitäkin aikaan!?!